
Torstainen Hertta-ottelu Porvoossa jätti reilusti hampaankoloon, mutta tappio on jo nollattu ja käännetty joukkueen sisällä polttoaineeksi. Peli-ilmettä halutaan terävöittää välittömästi, eikä Vantaalla ole varaa hitaaseen käynnistymiseen. Kokoonpanoon tulee pakollinen muutos, sillä torstaina punaisen kortin ottanut Janita Partanen huilaa tämän kamppailun. Tiiviin pelitahdin myötä kokoonpanossa nähdään muutenkin kierrätystä, joten vastuuta ja ratkaisijan viittaa on tarjolla uusille vastuunkantajille.
Kauden aiempi keskinäinen kohtaaminen toukokuussa Porvoossa päättyi VJS:n 2–6-voittoon. Numerot olivat kuitenkin pelitapahtumia tylymmät, ja ottelu ratkesi toisen puoliajan alun lyhyeen uinahdukseen. Sen jälkeen VJS ei ole pistepotilla juhlinut: joukkue löytyy sarjataulukon sijalta seitsemän 12 pisteellä, kun Athene FC hengittää niskaan kahdeksassa pisteessä. Voitolla asetelmat tiivistyvät entisestään.
Viikon kolmas ottelu lyhyen ajan sisään vaatii oikeanlaista kuormituksen hallintaa. Vastuuvalmentaja Arttu Hyyrynen ei kuitenkaan lähde hakemaan selityksiä tiiviistä otteluohjelmasta.
"Kolme peliä viikkoon on tietysti kova rypistys, mutta turha tässä on kalenterin taakse mennä piiloon. Treeneissä on otettu vähän iisimmin ja pidetty lähinnä hyvää tuntumaa yllä, jotta jalat ovat sunnuntaina tuoreena. Myyrmäessä ei tarvitse säästellä, pitää olla heti alusta asti valmiina ja intensiteetti kohdallaan"
Hyyrynen paaluttaa.
Sunnuntain koitoksen jälkeen edessä on lähes kahden viikon ottelutauko, kun sarjasta luopuneen Yllätyksen peli jäi pois kalenterista. Säästelylle ei siis ole mitään syytä. Myyrmäen tekonurmella nähdään taisteleva ja nälkäinen vierasjoukkue, joka aikoo kääntää kurssin ja palata pisteiden makuun.
Ottakaa suunta kohti Vantaata sunnuntaina ja tulkaa kannustamaan Athene FC voittoon!