Suomen Cup:ssa on jäljellä 16 joukkuetta. Athene FC:n vastustajaksi arvottiin varsin tuttu vastustaja, kun vastaan asettuu samassa Kakkosen lohkossa pelaava Valtti. Ottelu pelataan Puotilassa, Hartwall Sport Areenalla 2.7. klo 20:10.
Naisten Regions' Cup:iin pääsee joka vuosi neljä parhaiten Suomen Cupissa menestynyttä Kakkosen tai T18 sarjan joukkuetta. Tänä vuonna pisimmälle Suomen Cupissa eteni neljä Kakkosen joukkuetta: Athene (2), HJS (2), Valtti (2) ja VPS (2).
Athene kohtaa välierässä HJS:n Hämeenlinnasta. Athene sai otteluun kotiedun, joten ottelu pelataan Porvoossa. Ottelun ajankohta ei vielä ole tiedossa, mutta se pelataan näillä näkymin elokuun alussa.
Regions' cup finaali pelataan 21.9. Tampereella, Tammelan stadionilla.
Athenen joukkueenjohtajan Rami Niinikosken mietteitä arvonnan tuloksista.
"Arvonta on pidetty ja tällä mennään. Toki jos puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta asiaa katsoo, niin Kansallisen liigan joukkueen kohtaaminen kotona oli korkealla toiveissa ennen arvontaa. Sitten näissä Cup peleissä toivoisi aina kohtaavaansa uusia joukkueita, joten siinä suhteessa Valtti ei ehkä kuulunut toivotuimpien vastustajien listalle. Kaiken lisäksi kohtaamme Valtti:n kaksi kertaa peräkkäin Juhannuksen jälkeen, kun ensi pelaamme sarjapelin ja sen jälkeen Cup ottelun. Varmasti tasainen Cup ottelu tulossa, josta kumpi tahansa voi mennä 8 joukkoon, joka on todella kova suoritus Kakkosen joukkueelle Cup:ssa.
Regions' Cup:ssa sentään vältimme Valtti:n. HJS:aa vastaan emme sarjassa tai joka kausi pelaa, joten siinä mielessä hyvä arpa. Kyseessä kuitenkin kova joukkue, joka johtaa toista Kakkosen lohkoa ja tiputti mm meidän lohkon kärkijoukkue IF Gnistanin viime kierroksella. Eli helppoa reittiä finaaliin ei ole tiedossa."
19.06.2025 10.36 | Athenen Suomen Cup ja Regions' cup vastustajat selvillä |
17.06.2025 22.54 | Athene FC:n vahva kesäkuu sai jatkoa, kun se kaatoi kotonaan HIFK:n 3-1 |
15.06.2025 13.46 | Helteisen päivän työvoitto - Athenelle voitto HPS/2 joukkueesta Naisten kakkosessa |
13.06.2025 00.51 | CUP juna jatkaa matkaa - Athenelle voitto Klaukkalasta |
04.06.2025 23.35 | Athenelle taistelupisteet Myyrmäestä |
30.05.2025 08.57 | Athene jatkoon Suomen Cup:ssa |